Lakkotalvi

Talvi alkoi erikoisesti Postin lakolla. Posti Oy aikoi kävellä työehtojen yli siirtämällä työntekijöitä halvempaan työehtosopimukseen. Posti väitti, että tähän oli lupa omistajaohjauksesta. Ministeri kiistää asian. Ehkä asiaa on kysytty vain virkamiehiltä. Asia vaikuttaa sekavalle. PAU väittää joka tapauksessa, että Postin toimenpiteellä palkat alenisivat 30 – 60 %. On selvää, ettei sellaisella palkalla tule toimeen ainakaan pääkaupunkiseudulla.

On selvää, ettei Posti tähtää vain tähän 700 pakettilajittelijan asiaan, vaan jatkossa palkat alenisivat suuremmalta joukolta. Jos nyt annettaisiin periksi, työehtoshoppailu laajenee kautta sopimuskentän. Työehtovertailu laajemmin osoitti, ettei AKT:n sopimus ole sen edullisempi, ja sitä noudattavat Postin kilpailijat. Postin syy on vain tekosyy palkkojen laskemiseksi.

Valtionyhtiö ei pysty kilpailemaan palkoilla, se on selvää. Posti on kasvanut turhan suureksi, ja olisi syytä pilkkoa erillisiksi yhtiöiksi. Kannattavuutta ja varsinkaan pääjohtajan palkkaa ei pidä ottaa työntekijän selkänahasta. Johtajien palkat ovat muutenkin yleisesti kohtuuttomia. Koska asiaa ei saatu neuvoteltua, ainoa vaihtoehto on lakko. Nyt vain lakko paisuu kohtuuttomuuksiin.

Teollisuuden päänavaus odottaa sekin lakkoa. Työnantaja on jo väläyttänyt Kiky tunneista luopumista, mutta sanoo sen vaikuttavan palkankorotuksiin. Jos vertaa vuosityöaikaan, ei vaikutus ole suuri. Saa nähdä, haluaako Teollisuus lakkoja vai rauhaa. Tähän kiistaan ei ainakaan valtio sotkeudu. Pääministerin on syytä pysyä erossa palkkakiistasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s