Sote ja aika

Pääministeri Juha Sipilä uskoo soten läpimenoon. Hänen virassaan se on luonnollista. Kuitenkin nyt lakien läpimeno on kahden äänen päässä. Saatikka sitten, kun valiokuntien lausunnot saadaan. Niistä riippuu loppujen lopuksi paljon. Jos muutoksia tulee, lait joudutaan vähintäänkin korjaamaan uudelleen. Pahimmassa tapauksessa lakien uudelleen kirjoitus voi viedä päätökset yli eduskunnan kesäloman.

Joka tapauksessa maakuntavaalit siirtyvät myöhemmäksi. Jos sote kaatuu, se tietää hallituksen kaatumista ja ennenaikaisia vaaleja. Aikaa ei kuitenkaan ole liiemmälti. Seuraavat eduskuntavaalit ovat ensi vuoden huhtikuussa, ellei vaaleja jouduta aikaistamaan. Maakuntavaalit joudutaan joka tapauksessa järjestämään samaan aikaan kuin eduskuntavaalit. Se taas myöhästyttää maakuntien byrokratian käynnistämistä, joka voi tapahtua aikaisintaan vuoden 2020 puolessa välissä.

Se voisi tietää soten viivästymistä. Nyt kaikki riippuu kaikesta. Ainakin Kokoomuksen haluama valinnanvapaus myöhästyy paljon. Perustuslakivaliokunta kiinnitti siihen huomiota jo edellisellä kierroksella. Kaiken kaikkiaan lakein läpi meno ei ole ollenkaan varmaa, vaikka hallitus uskookin siihen. Oppositio on tietysti toista mieltä. Sen mielestä koko uudistus pitäisi valmistella uudelleen.

Nuorison asema surettaa. Nyt viimeistään pitäisi antaa maamme nuorisolle mahdollisuus työhön ja toimeentuloon. Eläkeläisten pitää luovuttaa työpaikkansa nuoremmille. Työantajien pitää katsoa tulevaisuuteen ja antaa nuorille tilaisuus. Valtion pitää taata nuorille työssä käyville asuntolainoja ja kaavoittaa tontteja. Nuoria pitää auttaa elämässä eteenpäin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s